Yövartio (Tulen ja jään laulu)

Musta kilpi, Yövartion vaakuna

Yövartio (engl. The Night’s Watch) on kuvitteellinen veljeskunta George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarjassa ja siihen perustuvassa Game of Thrones -televisiosarjassa. Yövartion tarkoitus on vartioida Muuria, yli 200 metriä korkeaa seinämää, joka toimii rajamuurina Westerosin Seitsemän kuningaskunnan ja sen pohjoispuolisen ”muurintakaisen alueen” välillä.[1][2] Veljeskunta suojelee Seitsemää kuningaskuntaa pääasiassa Muurin pohjoispuolella asuvilta villeiltä, mutta on sen lisäksi varautunut kohtaamaan valkeiksi kulkijoiksi kutsuttuja yliluonnollisia olentoja. Valkeita kulkijoita ei kuitenkaan ole nähty sen jälkeen, kun Ensimmäiset ihmiset ja Metsän lapset sotivat niitä vastaan ja karkottivat ne kauas pohjoiseen tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua.

Yövartion palvelukseen saavat liittyä vain miehet. Veljeskunta vaatii liittyjää lausumaan valan, jossa tämä vannoo luopuvansa perheestään, maistaan ja arvonimistään, ja jäsenten tulee myös elää selibaatissa, naimattomana ja lapsettomana. Yövartioon sitoudutaan eliniäksi, ja usein veljeskuntaan liittymistä tarjotaan rikollisille vaihtoehtona vankeus- tai kuolemanrangaistukselle. Veljeskunnan jäsenet pukeutuvat mustaan eivätkä kanna vaakunatunnuksia. Jäsenet viittaavat usein toisiinsa ”mustina veljinä”. Seitsemän kuningaskunnan luokkaerot eivät vaikuta veljeskuntaan, ja kuka tahansa jäsen voi ansaita teoillaan mainetta ja nousta arvoasteikossa.[3] Yövartion ylikomentaja valitaan jäsenten keskinäisellä äänestyksellä.

Seitsemässä kuningaskunnassa suhtautuminen Yövartioon vaihtelee: parhaiten veljeskunnan merkitys valtakunnan turvallisuudelle ymmärretään Pohjoisen kuningaskunnassa lähellä Muuria, mutta etelämpänä sitä vähätellään. Kaikkialla etelässä villejä ei pidetä vakavana uhkana eikä valkeiden kulkijoiden paluuseen uskota. Yövartion suuruuden päivät ovat Tulen ja jään laulun tapahtumien aikaan takanapäin, ja veljeskuntaa pidetään usein vanhentuneena, harhaanjohdettuna järjestönä hylkiöineen ja rikollisineen.[3] Alun perin Yövartio rakennutti Muurin puolustukseksi 19 linnaa, joista miehitettiin parhaimpina aikoina kerrallaan 17, mutta Tulen ja jään laulun aikaan valtaosa linnoista raunioituu ja niistä miehitettyjä on vain kolme: Varjotorni, Mustalinna ja Itävartio.[4] Kirjasarjassa Yövartion tapahtumia seurataan aluksi Jon Nietoksen näkökulmasta mutta myöhemmin myös Samwell Tarlyn luvuissa.

Lähteet

  1. Renfro, Kim: Game of Thrones: Koko historia, s. 80. The Unofficial Guide to Game of Thrones. Suomentanut Jänis Louhivuori. Minerva Kustannus Oy, 2019. ISBN 978-952-312-913-9.
  2. Ahlroth, Jussi: Game of Thrones – pysy kartalla Helsingin Sanomat. 13.7.2017. Viitattu 14.8.2024.
  3. a b Cogman, Bryan: Valtaistuinpelin kulisseissa – Game of Thrones, s. 21. Suomentanut Satu Hlinovsky. Vantaa: Pen & Paper, 2012. ISBN 978-952-5871-14-2.
  4. George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos. Luku 43: Jon V. Suomentanut Satu Loitsu. Kirjava, 2004. ISBN 952-99268-1-2.

Aiheesta muualla

  • Yövartio Tulen ja jään laulu -wikissä (englanniksi)
  • Yövartio Westeros-wikissä (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Romaanit
Televisiosarja
Videopelit
  • A Game of Thrones: Genesis
  • Game of Thrones (2012)
  • Game of Thrones (2014)
Musiikki
Hahmot
Lohikäärmeet
Suvut ja järjestöt
Kielet
Paikat
Tapahtumat
Sarjaan liittyvät teokset
Romaanit
Televisiosarjat
  • A Knight of the Seven Kingdoms: The Hedge Knight (2025)
Hahmot