Tuomiojan hallitus
Tuomiojan hallitus oli Suomen tasavallan 37. hallitus, joka toimi 170 päivän ajan 17. marraskuuta 1953 – 5. toukokuuta 1954. Se oli Sakari Tuomiojan johtama virkamieshallitus. Vaikka kyseessä olikin toimitusministeristö, monilla hallituksen jäsenillä oli vahvat kytkökset porvaripuolueisiin. Eräs näistä ministereistä oli pääministeri Tuomioja, jonka puolueella tosin ei ollut paikkoja eduskunnassa. Hallitusta pidettiinkin "naamioituna porvarihallituksena".
Kekkosen IV hallitus jätti eronpyyntönsä 4. marraskuuta 1953. Kaksi päivää myöhemmin tasavallan presidentti J. K. Paasikivi pyysi Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomiojaa muodostamaan uuden hallituksen. Tuomiojan hallitus nimitettiin 17. marraskuuta.[1]
Tuomiojan hallituksesta on sanottu, että talouselämä oli siinä Suomen hallituksista kaikista vankimmin edustettuna pääministeristä alkaen. Tuomioja oli nimittäin Suomen Pankin pääjohtaja, ja ministerien joukossa oli muidenkin pankkien pääjohtajia sekä tärkeitä yritysjohtajia, joihin kuului muun muassa raskaan sarjan teollisuuspatruuna, vuorineuvos Erik Serlachius. Asiantuntemuksestaan huolimatta suurin osa ministereistä oli ministereinä kokemattomia, ja huomiota herätti myös monien suhteellisen nuori ikä. Toisena maatalousministerinä toiminut Henrik Kullberg kuoli kesken hallituksen toimikauden joulukuussa 1953 ja hänen tilalleen tuli Helsingin yliopiston maanviljelystalouden professori Nils Westermarck.
Tuomiojan hallituksen päätavoitteet liittyivät ennemminkin talous- kuin sisä- tai ulkopolitiikkaan. Kenties tärkein sisäpoliittinen päätös hallitukselta oli eduskuntavaalien aikaistaminen kesän sijasta järjestettäviksi jo maaliskuussa 1954. Pitkien hallitusneuvottelujen jälkeen hallituksen muodostajaksi päätyi lopulta RKP:n ulkoministeri Ralf Törngren.
Tuomiojan hallitus sai lyhytikäisyydestään huolimatta suomalaisten keskuudessa hyvän jälkimaineen siitä syystä, että taloustilanne oli sen toimikaudella kypsynyt valmiiksi vuonna 1939 alkaneen kahvin ja siten kaikkien elintarvikkeiden säännöstelyn lopulliseen purkamiseen, mikä toteutui maaliskuun 1954 alussa.
Kokoonpano
[2]
Salkku | Ministeri | Aloitti tehtävässä | Lopetti tehtävässä | Puolue | |
---|---|---|---|---|---|
Pääministeri | Sakari Tuomioja | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Vapaamielisten Liitto | |
Ulkoasiainministeri | Ralf Törngren | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Ruotsalainen kansanpuolue | |
Oikeusministeri | Reino Kuuskoski | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Ammattiministeri | |
Sisäasiainministeri | Heikki Kannisto | 17.11.1953 | 5.5.1954 | KP | |
Puolustusministeri | Päiviö Hetemäki | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Kokoomus | |
Valtiovarainministeri | Tuure Junnila | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Kokoomus | |
Opetusministeri | Arvo Salminen | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Kokoomus | |
Maatalousministeri | K. T. Jutila | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Ammattiministeri | |
Ministeri maatalousministeriössä | Henrik Kullberg | 17.11.1953 | 4.12.1953 | Ruotsalainen kansanpuolue | |
Nils Westermarck | 18.12.1953 | 5.5.1954 | Ruotsalainen kansanpuolue | ||
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri | Erik Serlachius | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Ammattiministeri | |
Ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä | Aulis Junttila | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Ammattiministeri | |
Kauppa- ja teollisuusministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä | Teuvo Aura | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Ammattiministeri | |
Ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä | T. A. Wiherheimo | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Kokoomus | |
Sosiaaliministeri, ministeri valtiovarainministeriössä | Esa Kaitila | 17.11.1953 | 5.5.1954 | KP | |
Ministeri sosiaaliministeriössä | Päiviö Hetemäki | 17.11.1953 | 5.5.1954 | Kokoomus | |
Irma Karvikko | 17.11.1953 | 5.5.1954 | KP |
Lähteet
Edeltäjä: Kekkosen IV hallitus | Suomen hallitus 17. marraskuuta 1953 – 5. toukokuuta 1954. | Seuraaja: Törngrenin hallitus |
|