Robert Schuman

Tämä artikkeli kertoo ranskalaisesta poliitikosta ja yhdestä EU:n perustajasta. Robert Schuman -rakennus kertoo hänen mukaansa nimetystä rakennuksesta. Robert Schumann kertoo saksalaisesta säveltäjästä.
Robert Schuman
Ranskan pääministeri
24. marraskuuta 1947 – 26. heinäkuuta 1948
Presidentti Vincent Auriol
Edeltäjä Paul Ramadier
Seuraaja André Marie
5. syyskuuta 1948 – 11. syyskuuta 1948
Edeltäjä André Marie
Seuraaja Henri Queille
Euroopan parlamentin puhemies
1958-1960
Edeltäjä Hans Furler
Seuraaja Hans Furler
Ranskan ulkoministeri
Edeltäjä Georges Bidault
Seuraaja Georges Bidault
Ranskan oikeusministeri
Edeltäjä Emmanuel Temple
Seuraaja François Mitterrand
Henkilötiedot
Syntynyt29. kesäkuuta 1886
Luxembourg
Kuollut4. syyskuuta 1963 (77 vuotta)
Scy-Chazelles, Moselle
Kansalaisuus saksalainen (1886–1919)
ranskalainen (1919–)
Ammatti asianajaja
ArvonimiKunnianarvoisa
Tiedot
Puolue Mouvement Républicain Populaire
Uskonto katolilaisuus
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.robert-schuman.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK
Robert Schumanin postimerkki

Robert Schuman, koko nimeltään Jean-Baptiste Nicolas Robert Schuman[1], (29. kesäkuuta 1886 Luxemburg – 4. syyskuuta 1963 Scy-Chazelles, Moselle, Ranska) oli syntyperältään luxemburgilais-ranskalainen poliitikko.[2] Hän oli Ranskan pääministeri[3] 1947–1948. Häntä pidetään yhtenä Euroopan unionin perustajista.[4][5]

Tausta ja yksityiselämä

Schuman syntyi Luxemburgissa mutta oli kuitenkin syntyperäinen Saksan kansalainen. Hänen isänsä oli alkujaan Lothringenista mutta Saksan otettua alueen haltuunsa paennut vuonna 1870 Luxemburgiin, vain parin kilometrin päähän kotikylästään Evrangesta. Äiti oli luxemburgilainen.[6] Schumanin äidinkieli oli luxemburgin kieli ja toinen kieli saksa, joka oli hänen varhaisempien kouluvuosiensa opetuskieli. Ranskaa hän oppi myöhemmin koulussa, jossa opetettiin sekä saksaksi että ranskaksi.[7][8]

Schuman suoritti 1910 oikeustieteellisen tutkinnon Humboldtin yliopistossa Berliinissä. Äidin kuoleman jälkeen Schuman harkitsi hetkellisesti papin uraa mutta päätyi jatkamaan lakiopintoja.[9] Valmistuttuaan vuonna 1912 Schuman alkoi työskennellä asianajajana Metzissa.[10]

Maailmansotien aika

Schuman vapautui asepalveluksesta terveyssyistä eikä osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan.[9]

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Ranska otti takaisin Elsass-Lothringenin alueen, jolloin Schumanin kansalaisuus vaihtui Saksasta Ranskaan vuonna 1919, ja hän alkoi osallistua Ranskan politiikkaan.[11] Vuonna 1919 hänet valittiin Thionvillesta parlamenttiin, jossa hän toimi vuoteen 1940 asti.[9] Hän osallistui merkittävästi Lex Schumanin työstämiseen ja läpimenoon. Schuman tutki ja paljasti Lothringenin terästeollisuuden sodanjälkeisen korruption.lähde?

Toisen maailmansodan sytyttyä Schuman ei monien muiden Ranskan johtajien tavoin, kuten esimerkiksi Charles de Gaulle, paennut maasta.[7] Sen sijaan Schuman liittyi Ranskan vastarintaliikkeeseen. Vuonna 1940 Gestapo pidätti Schumanin, mutta hän pakeni 1942 ja jatkoi tämän jälkeen vastarintaliikkeessä aina Ranskan vapauttamiseen saakka.[2]

Sodan loppua kohden Schuman toimi lyhyen aikaa Philippe Pétainin alaisuudessa, mutta tämä ei aiheuttanut merkittävää mainehaittaa hänen tulevalle poliittiselle uralleen.[7]

Poliittinen ura maailmansotien jälkeen

Ranskassa

Toisen maailmansodan jälkeen Schuman oli mukana neuvottelemassa kaikkia merkittäviä sopimuksia ja perustamassa muun muassa Euroopan neuvostoa ja Natoa.[6]

Schuman oli keskustalaisen Mouvement Républicain Populaire -puolueen perustajia.[2] Vuonna 1946 hänestä tuli Ranskan valtiovarainministeri ja seuraavana vuonna pääministeri marraskuusta 1947 syyskuuhun 1948 ja myös ulkoministeri alkaen toisesta hallituksestaan 1948–1953. Vuonna 1955 Schuman nimitettiin sinettien vartijaksi (ransk. Garde des Sceaux) eli oikeusministeriksi.[10]

Euroopassa

Schuman kutsui 9. toukokuuta 1950 pitämässään puheessa Jean Monnet'n kehotuksesta saksalaiset hallitsemaan yhteisesti maiden hiilivaroja ja terästeollisuutta. Tämä muodosti Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustan, josta kehittyi nykyinen Euroopan unioni. Puhe tunnetaan Schumanin julistuksena ja 9. toukokuuta Eurooppa-päivänä.[12][13]

Vuonna 1958 Schuman nousi Euroopan parlamentin puhemieheksi.[6]

Vierailu Suomessa

Schuman vieraili Suomessa huhtikuussa 1953 Ulkomaankauppaliiton tilaisuuden puhujana. Paikalla oli kuuntelemassa muun muassa presidentti J. K. Paasikivi. Puheessaan Schuman lupaili Suomelle jäsenyyttä yhdentyvässä Euroopassa. Kommunistit Ville Pessistä alkaen suhtautuivat vierailuun kielteisesti. Työkansan Sanomat julkaisi uutisessaan neuvostotutkimuksen, jonka mukaan "Schuman-suunnitelma on sodanjälkeisen Amerikan imperialismin synnyttämä." Neuvostoliittolainen Pravda hyökkäsi vierailua vastaan vielä viikkoa myöhemmin. Äärivasemmiston kirjoituksiin vastasi vain Helsingin Sanomat, muu lehdistö raportoi ainoastaan vierailun tapahtumista.[14]

Viimeiset vuodet ja kuolema

Schuman kuoli 4. syyskuuta 1963.[4] Hänen viimeinen asuntonsa Scy-Chazelles'ssa on sittemmin muutettu museoksi.[9]

Kunnianosoituksia ja muistaminen

  • Iranin kruunun ritarikunta (Iran, suurristi)
  • Paavi Pius IX:n ritarikunta (Vatikaani, 1956)
  • Bundesverdienstkreuz (Saksa, 1959, suurristi)

Lähde:[1]

Vuonna 1958 Schuman sai Kaarle Suuren palkinnon Aachenin kaupungin myöntämänä Euroopan idean ja rauhan edistämisestä.[4] Brysselissä hänen mukaansa on nimetty metroasema, tori ja rautatieasema (ransk. Bruxelles-Schuman, hollanniksi: Brussel-Schuman). Luxemburgin kaupunki nimitti Schumanin vuonna 1949 kaupungin kunniakansalaiseksi.[9]

Tavoitteena katolinen pyhimys

Vuosituhannen vaihteessa joukko yksityishenkilöitä alkoi kerätä aineistoa Schumanin julistamiseksi katolisen kirkon autuaaksi (beatifikaatio), mikä olisi ensimmäinen askel kohti julistamista katoliseksi pyhimykseksi. Aiheesta keskusteltiin julkisuudessa vuonna 2004, mutta Vatikaanin kanta ei ollut kovin myönteinen.[15] Schuman oli sitä mieltä, että kristinusko on demokratian pohja.[11] Vuonna 2021 paavi Franciscus julisti Schumanin kunnianarvoisaksi.[16] Tämä on ensimmäinen askel kohti pyhimykseksi julistamista.[17]

Lähteet

  • Robert Schumanille omistetut nettisivut
  • Schumanin julistus suomeksi
  • Robert Schuman julistuksen veideotallenne CECA – European NAvigator
  • Robert Schumanin säätiö
  • Metzin hiippakunnan arkistosivut Robert Schumanin tiestä pyhimykseksi (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Vivre l'Europe culturelle-sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
  • R. Schuman ja muiden Eurooppa-aatteen keskeisten henkilöiden biografiat (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

  1. a b Généalogie de Robert (Jean Baptiste Nicolas Robert) SCHUMAN Geneanet. 2024. Viitattu 11.6.2024. (français)
  2. a b c Robert Schuman Encyclopedia Britannica. 2024. Viitattu 11.6.2024. (englanniksi)
  3. Pääministerin nimike tuli käyttöön vasta Viidennen tasavallan myötä vuonna 1958. Sitä ennen tittelinä, kuten Robert Schumaninkin kohdalla, oli Neuvoston puheenjohtaja eli neuvoston presidentti.
  4. a b c Charlemagne Prize Laureate 1958 Robert Schuman Stiftung Internationaler Karlspreis zu Aachen. 2024. Viitattu 11.6.2024. (englanniksi)
  5. Von der Leyenin puhe tulvi sielua ja spirittiä, mutta myös konkretiaa siitä, mitä EU:n pitäisi tehdä uusien kriisien vaaniessa Yle.fi, uutiset. 15.9.2021. Viitattu 11.6.2024.
  6. a b c Biography of Robert Schuman Robert Schuman European Centre. 2024. Viitattu 11.6.2024. (englanniksi)
  7. a b c The story behind 9 May celebrating Europe Day Luxembourg Times. 11.6.2024. Viitattu 11.6.2024. (englanniksi)
  8. Domingo, Rafael: Robert Schuman: (1886–1963), s. 404–420. Cambridge: Cambridge University Press, 2019. ISBN 978-1-108-48408-4. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.6.2024).
  9. a b c d e Knowledge Bites: Robert Schuman and the beginnings of the EU RTL. 1.8.2021. Viitattu 11.6.2024. (englanniksi)
  10. a b Biographie de Robert Schuman, père fondateur de l'Union européenne Toute l'Europe. 29.4.2024. Viitattu 11.6.2024. (français)
  11. a b Gehler, Michael; Guasconi, Maria Eleonora & Pierini, Francesco: Narrating Europe: Speeches on European Integration (1946–2020), s. 92–93. Nomos Verlag, 2022-10-26. ISBN 978-3-7489-2827-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.6.2024). (englanniksi)
  12. Robert Schuman – EU pioneer European Union. 2024. Viitattu 11.6.2024. (englanniksi)
  13. Eurooppa-päivä 9.5. – EU:n rauhan ja yhtenäisyyden juhla Yle uutiset. 17.5.2010. Viitattu 11.6.2024.
  14. Pauli Heikkilä, Yhteisön seitsemäs jäsen? Kanava 1/2018 s. 52–54 (sis. kuvauksen vierailuohjelmasta)
  15. Vatican resists drive to canonise EU founder Telegraph. Viitattu 2.12.2013.
  16. EU founding father Robert Schuman declared 'venerable' by Pope Francis Catholic News Agency. 19.6.2021. Viitattu 11.6.2024. (englanniksi)
  17. EU founder Robert Schuman on path to sainthood Politico. 19.6.2021. Viitattu 11.6.2024. (anglais)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Robert Schuman Wikimedia Commonsissa
  • Lisää luettavaa aiheesta Schuman Declaration on Wikiaineistossa (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Yleiskokous: 1952–1958
Parlamentin yleiskokous: 1958–1962
Euroopan parlamentti (nimitetty): 1962–1979
Euroopan parlamentti (valittu): 1979–
1950–1975

1950 Richard Coudenhove-Kalergi · 1951 Hendrik Brugmans · 1952 Alcide De Gasperi · 1953 Jean Monnet · 1954 Konrad Adenauer · 1956 Winston Churchill · 1957 Paul-Henri Spaak · 1958 Robert Schuman · 1959 George Marshall · 1960 Joseph Bech · 1961 Walter Hallstein · 1963 Edward Heath · 1964 Antonio Segni · 1966 Jens Otto Krag · 1967 Joseph Luns · 1969 Euroopan komissio · 1970 François Seydoux de Clausonne · 1972 Roy Jenkins · 1973 Salvador de Madariaga

1976–2000

1976 Leo Tindemans · 1977 Walter Scheel · 1978 Konstantínos Karamanlís · 1979 Emilio Colombo · 1981 Simone Veil · 1982 kuningas Juan Carlos I · 1984 Karl Carstens · 1986 Luxemburgin kansa · 1987 Henry Kissinger · 1988 François Mitterrand, Helmut Kohl · 1989 Veli Roger (Taizé-yhteisö) · 1990 Gyula Horn · 1991 Václav Havel · 1992 Jacques Delors · 1993 Felipe González · 1994 Gro Harlem Brundtland · 1995 Franz Vranitzky · 1996 kuningatar Beatrix · 1997 Roman Herzog · 1998 Bronisław Geremek · 1999 Tony Blair · 2000 Bill Clinton

2001–

2001 György Konrád · 2002 Euro-valuutta · 2003 Valéry Giscard d’Estaing · 2004 Pat Cox, paavi Johannes Paavali II (erikoispalkinto) · 2005 Carlo Azeglio Ciampi · 2006 Jean-Claude Juncker · 2007 Javier Solana · 2008 Angela Merkel · 2009 Andrea Riccardi · 2010 Donald Tusk · 2011 Jean-Claude Trichet · 2012 Wolfgang Schäuble · 2013 Dalia Grybauskaitė · 2014 Herman Van Rompuy · 2015 Martin Schulz · 2016 paavi Franciscus · 2017 Timothy Garton Ash · 2018 Emmanuel Macron · 2019 António Guterres · 2020 Klaus Johannis · 2022 Svjatlana Tsih’anouskaja, Maryja Kalesnikava, Veronika Tsapkala · 2023 Volodymyr Zelenskyi, Ukrainan kansa · 2024 Pinchas Goldschmidt ja Euroopan juutalaisyhteisöt

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
  • Vatikaani
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Alankomaat
  • Deutsche Biographie
  • Sycomore
  • Trove
Muut
  • NARA
  • SNAC
  • IdRef