Remedios Amaya (s. 1. huhtikuuta 1962 María Dolores Amaya Vegana) on romanitaustainen laulaja, joka edusti kotimaataan Espanjaa Eurovision laulukilpailussa 1983 kappaleella ¿Quién maneja mi barca sinivalkoiseen hameeseen pukeutuneena ja avojaloin. Laulu ei saanut yhtään pistettä ja jäi näin ollen viimeiselle sijalle. ¿Quién maneja mi barca oli melko epätavallinen euroviisu ja siihen oli haettu vaikutteita perinteisestä espanjalaisesta kansanmusiikista (pääasiassa salsasta ja flamencosta). Amaya oli peräisin köyhistä olosuhteista ja hän oli syntynyt kymmenlapsiseen lapsikatraaseen. Hänellä ei ollut euroviisuesiintymisensä aikoihin takanaan aikaisempia levytyksiä, peruskoulutusta tai lukutaitoa. Hänen valintaansa Espanjan euroviisuedustajaksi ei edeltänyt minkäänlaista semifinaalia tai koekarsintaa. Amaya oli muutamia vuosia poissa julkisuudesta, mutta julkaisi pari uutta levyä 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa.
Diskografia
Remedios Amaya 1978
Luna nueva 1983
Seda mi Piel 1984
Me voy contigo 1997
Soy Gitana 2000
Sonsonete 2002
Grandes Éxitos 2005
Mis sueños azules
Auktoriteettitunnisteet
Kansainväliset
ISNI
VIAF
WorldCat
Kansalliset
Espanja
Ranska
BnF data
Saksa
Yhdysvallat
Taiteenala
MusicBrainz
Muut
Europeana
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.