Rebeca Andrade

Mitalit
Rebeca Andrade vuonna 2023.
Rebeca Andrade vuonna 2023.
Maa:  Brasilia
Naisten telinevoimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 hyppy
Kultaa Kultaa Pariisi 2024 permanto
Hopeaa Hopeaa Tokio 2020 moniottelu
Hopeaa Hopeaa Pariisi 2024 moniottelu
Hopeaa Hopeaa Pariisi 2024 hyppy
Pronssia Pronssia Pariisi 2024 joukkue
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kita-Kyūshū 2021 hyppy
Kultaa Kultaa Liverpool 2022 moniottelu
Kultaa Kultaa Antwerpen 2023 hyppy
Hopeaa Hopeaa Kita-Kyūshū 2021 nojapuut
Hopeaa Hopeaa Antwerpen 2023 moniottelu
Hopeaa Hopeaa Antwerpen 2023 permanto
Hopeaa Hopeaa Antwerpen 2023 joukkue
Pronssia Pronssia Liverpool 2022 permanto
Pronssia Pronssia Antwerpen 2023 puomi

Rebeca Rodrigues de Andrade (s. 8. toukokuuta 1999 Guarulhos) on brasilialainen telinevoimistelija.[1] Hän on voittanut kaksi olympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta.[2][3]

Andrade kärsi kilpauransa alkupuolella useista loukkaantumisista. Hän jäi varvasvamman vuoksi pois nuorten kesäolympialaisista 2014. Kesäkuussa 2015 tulleen ristisidevamman vuoksi hän oli yhdeksän kuukautta poissa kilpakentiltä. Vuonna 2017 hän sai nilkka- ja polvivamman, joista jälkimmäisen vuoksi hän joutui leikkaukseen ja oli poissa kilpailuista syyskuuhun 2018 saakka. Vuonna 2019 tulleen ristisidevamman vuoksi hän oli jälleen polvileikkauksessa ja poissa kilpailuista maaliskuuhun 2020 saakka.[2]

Andrade sijoittui Rio de Janeiron kesäolympialaisissa 2016 joukkuekilpailussa kahdeksanneksi ja moniottelussa 11:nneksi. Yksittäisten telineiden karsinnoissa hän sijoittui 15:nneksi nojapuilla, 20:nneksi permannolla ja 22:nneksi puomilla.[1][2] Dohan MM-kilpailuissa 2018 hän sijoittui joukkuekilpailussa seitsemänneksi ja oli yksittäisillä telineillä parhaimmillaan kymmenes nojapuilla.[2] Tokion kesäolympialaisissa 2021 Andrade voitti hypyssä kultaa kahden hypyn keskiarvopistein 15,083, millä hän voitti yhdysvaltalaisen MyKayla Skinnerin 0,167 pisteellä. Hän saavutti moniottelussa hopeaa pistein 57,298, millä hän hävisi yhdysvaltalaiselle Sunisa Leelle 0,135 pistettä. Permannon loppukilpailussa hän oli viides. Karsinnoissa hän sijoittui puomilla 18:nneksi ja nojapuilla 19:nneksi.[1][2] Kita-Kyūshūn MM-kilpailuissa 2021 Andrade voitti maailmanmestaruuden hypyssä 14,966 pisteellä ja saavutti hopeaa nojapuilla. Puomilla hän sijoittui kuudenneksi.[2]

Rebeca Andrade Rio de Janeiron olympialaisissa 2016.

Andrade voitti Liverpoolin MM-kilpailuissa 2022 kultaa moniottelussa 56,899 pisteellä ja saavutti pronssia permannolla 13,733 pisteellä. Hän sijoittui joukkuekilpailussa neljänneksi sekä puomilla ja nojapuilla kahdeksanneksi. Hypyn karsinnassa hän oli kahdestoista. Antwerpenin MM-kilpailuissa 2023 hän voitti kolmannen maailmanmestaruutensa hypyssä 14,750 pisteellä. Lisäksi hän sai hopeaa joukkuekilpailussa, moniottelussa 56,766 pisteellä ja permannolla sekä pronssia puomilla. Nojapuiden karsinnassa hän oli viidestoista.[2] Pariisin kesäolympialaisissa 2024 hän voitti kultaa permannolla, saavutti hopeaa moniottelussa 57,932 pisteellä, millä hän hävisi yhdysvaltalaiselle Simone Bilesille 1,199 pistettä, ja hypyssä sekä sai pronssia joukkuekilpailussa.[3][4][5][6]

Lähteet

  1. a b c Rebeca Andrade Olympedia. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Andrade Rebeca Gymnastics.sport. FIG. Viitattu 2.8.2024. (englanniksi)
  3. a b Oxley, Sonia: Biles takes silver as Andrade wins floor gold 5.8.2024. BBC. Viitattu 5.8.2024. (englanniksi)
  4. Bregman, Scott: Gymnastics: Simone Biles and Team USA reclaim women's Olympic team title Olympics.com. 30.7.2024. Viitattu 2.8.2024. (englanniksi)
  5. Petrequin, Samuel: Rebeca Andrade gave Simone Biles a scare, but she’ll settle for another gymnastics silver AP News. 1.8.2024. Viitattu 2.8.2024. (englanniksi)
  6. Suarez Sang, Lucia: Simone Biles, Jade Carey get gold and bronze in Olympic vault title; Brazil's Rebeca Andrade wins silver 3.8.2024. CBS. Viitattu 5.8.2024. (englanniksi)