Pasi (Basilius) Jääskeläinen[1] (30. toukokuuta 1869 Haapavesi – 23. tammikuuta 1920 Helsinki) oli suomalainen laulaja, näyttelijä ja kanteleensoittaja. Jääskeläinen oli Suomen ensimmäisiä kuplettilaulajia. Hän oli mukana ensimmäisessä Helsingissä järjestetyssä levytystilaisuudessa 1904 ja levytti vuosien 1904–1911 aikana kymmeniä levyjä.[2]
Jääskeläinen opiskeli Oulun suomalaisessa yksityislukiossa vuosina 1879–1882. Lukkari- ja urkuritutkinnon hän suoritti Oulun lukkarikoulussa vuonna 1887.
Jääskeläinen esitti lähinnä suomalaisia kansanlauluja, mutta myös Oskar Merikannon kappaleita sekä Hj. Nortamon sanoittamia Rauman murteelle tehtyjä lauluja. Jääskeläinen esiintyi myös amerikansuomalaisille Yhdysvalloissa vuonna 1902.[3]
Jääskeläinen toimi myös näyttelijänä ja perusti Suomalainen Operetti -nimisen teatteriseurueen. Haapavedelle hän perusti kantelepajan, joka toimi pari vuotta, kunnes se lopetettiin kannattamattomana vuonna 1904[4]. Vuosina 1912–1915 hän julkaisi myös neljä sävyltään kepeää huvi- tai laulunäytelmää.[5]
Sisällys
1Jääskeläisen levytyksiä
1.1Marraskuu 1904, Helsinki
1.2Syyskuu 1905, Helsinki
1.31906, Helsinki
1.41908, Helsinki
1.5Elokuu 1909, Kööpenhamina
1.6Syyskuu 1910, Helsinki
1.715. syyskuuta 1911, Helsinki
2Lähteet
3Aiheesta muualla
Jääskeläisen levytyksiä
Levyillään Jääskeläinen esiintyi pianon säestyksellä, ellei toisin mainita. Levyt ilmestyivät pääosin Gramophone-merkillä, loppupään levyt myös His Master’s Voice -merkillä. Ajankohta ilmaisee äänityssession ajankohdan. Tiedot perustuvat Suomen Äänitearkiston tietokantaan.
Marraskuu 1904, Helsinki
Satu ("Kettu ja jänis")/Humalaisen kotiintulo
Vielä niitä honkia... ("Tukkijoella", Oskar Merikanto, Teuvo Pakkala) Raita-tietokanta
↑Suomalaisten äänilevyjen luettelo/Catalogue of Finnish Records 1901-1945 Suomen Äänitearkisto ry, Finnish Institute of Recorded Sound. Arkistoitu 9.5.2009. Viitattu 8.6.2008.
Aiheesta muualla
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Pasi Jääskeläinen
Kappale Tammerkosken sillalla Pasi Jääskeläisen esittämänä Ylen Elävässä arkistossa Levytys on vuodelta 1904.