Musiikin ystävälliset kasvot
Musiikin ytävälliset kasvot CMX | ||
---|---|---|
EP-levyn tiedot | ||
Äänitetty | elo–syyskuu 1991 | |
Julkaistu | syksy 1991 | |
Tuottaja(t) | A. W. Yrjänä, Janne Halmkrona | |
Tyylilaji | vaihtoehtorock | |
Levy-yhtiö | Bad Vugum | |
Listasijoitukset | ||
Single: 5.[1] | ||
CMX:n muut julkaisut | ||
Veljeskunta 1991 | Musiikin ytävälliset kasvot 1991 | Aurinko 1992 |
Musiikin ystävälliset kasvot on CMX:n vuonna 1991 julkaisema single. Levyn b-puolella julkaistiin kappale ”Vieraita avaruudesta II”. Single oli yhtyeen viimeinen julkaisu Bad Vugum -levy-yhtiölle.
Yhtyeen oli alun perin tarkoitus julkaista EP-levy, mutta levy-yhtiön mielestä kaikki kappaleet eivät olleet sopivia julkaistaviksi.[2] Nämä poisjätetyt kappaleet olivat akustinen ”Polyhymnia” ja hidastettu versio ”Vieraita avaruudesta (I)”. Kaikki kappaleet julkaistiin vuonna 2003 Veljeskunta-albumin gold-painoksella.
Bad Vugum julkaisi levyn ensi kerran EP-muodossa vuonna 1998 kera alamerkillään Sad Vugum. Tällä levyllä Musiikin ystävälliset kasvot +5 ovat mukana myös kappaleet ”Venehellä vaskisella” ja ”Vuori”, joita yhtye ei tarkoittanut julkaistaviksi.
Nimikappaleesta ”Musiikin ystävälliset kasvot” on julkaistu uudelleen nauhoitettu versio kokoelmalla Cloaca Maxima (1997).
EP-levy on julkaistu myös Svart Recordsin osana kokoelmaa Kolmikärjen Veljeskunta (2012).
Kappaleet
- Musiikin ystävälliset kasvot
- Vieraita avaruudesta II
Vuoden 1998 uusintapainos (Musiikin ystävälliset kasvot +5)
- Polyhymnia – 2.40
- Vieraita avaruudesta (II) – 3.39
- Vieraita avaruudesta (I) – 2.54
- Musiikin ystävälliset kasvot – 4.01
- Venehellä vaskisella – 3.25
- Vuori – 3.15
Vuoden 2003 albumilla Veljeskunta Gold
- Musiikin ystävälliset kasvot – 3.46
- Vieraita avaruudesta (I) – 2.54
- Polyhymnia – 2.39
- Vieraita avaruudesta (II) – 3.38
Kokoonpano
- A. W. Yrjänä – laulu, basso, kitara kappaleessa ”Polyhymnia”[3]
- Pekka Kanniainen – rummut, perkussiot
- Janne Halmkrona – kitara
- Timo Rasio – kitara
- Pasi Isometsä – kitara kappaleessa ”Vuori”[4]
+
- A. W. Yrjänä & Janne Halmkrona – tuotanto
- Ari Hämäläinen – äänitys ja miksaus (Equaliz-studio, elo–syyskuu 1991)
Lähteet
Aiheesta muualla
- Musiikin ystävälliset kasvot Discogsissa. (englanniksi)
|