Markku Söderström
Markku Söderström (s. 14. elokuuta 1948 Helsinki) on suomalainen näyttelijä. Söderström on tehnyt 39 vuoden työrupeaman Kuopion kaupunginteatterissa, josta jäi eläkkeelle vuonna 2011.[1]
Söderströmin teatterirooleja ovat olleet esimerkiksi Robotti Ariel musikaalissa Paluu kielletylle planeetalle (1998), Kustaa III näytelmässä Teräs ja kuninkaan miekka (2000) sekä ”mittava ja mieleenpainuva homma” Willyn roolissa näytelmässä Kauppamatkustajan kuolema (2006).[1]
Ura
Söderström levytti lapsena Tapio Rautavaaran sävellyksen ”Markun jouluaamu”. Lisäksi hän harrasti balettia. Lava- ja laulukokemusta poika oli hankkinut Linnanmäeltä Harry Bergströmin orkesterin säestyksellä, kun hänet valittiin Mikko Niskasen elokuvaan Pojat yli 700 hakijan joukosta. Hänen kaksoisveljensä Pertti putosi alkuvaiheessa ”ujouttaan” mutta Markku pääsi 13-vuotiaana Urkin rooliin.[1]
Poikien jälkeen vuorossa oli television lapsiteatteri. Armeijan jälkeen seurasivat Ylioppilasteatteri ja Ryhmäteatteri. Teatterikouluun ”Södika” haki kahdesti pääsemättä. Myöhemmin hän kuuli teatterikoulun sisäänottajien arvelleen että ”tuo pärjää muutenkin”.[1]
Kuopion kaupunginteatteriin Markku Söderström tuli vuonna 1972, alun perin hän oli hakenut Ouluun, josta hänen paperinsa olivat kulkeutuneet Kuopioon, jossa oli tarvetta miesnäyttelijälle.[1]
Kunnallispolitiikka
Söderström on ollut kaupunginvaltuutettuna Vasemmistoliiton ja sen edeltäjän SKDL:n ryhmässä Kuopion kaupunginvaltuustossa vuodesta 1981.[1]
Yksityiselämä
Markku Söderströmin vaimo on työskennellyt teatterissa tarpeistonhoitajana. Heillä on aikuinen poika.[1]
Filmografia
Vuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
1962 | Pojat | Urkki |
1963 | Teerenpeliä | hotelli Aulangon piccolo |
1964 | Luoti sydämessä | naapurin poika |
1974 | Jäniksen vuosi | Laaksonen, Vatasen tuttava Kuopion asemalla |
2000 | Isän jälki | isä |
Lähteet
- ↑ a b c d e f g Taavitsainen, Iikka: Viimeisiä viedään. Savon Sanomat, 2011, nro 14.5., s. 14.
Aiheesta muualla
- Markku Söderström Elonetissä.
- Markku Söderström Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|