Lennart Jaala
Lennart Jaala | |
---|---|
Jaala 1960-luvulla. | |
Henkilötiedot | |
Muut nimet | Isak Lennart Jaala [1] |
Syntynyt | 3. helmikuuta 1930 Viipuri |
Kuollut | 30. heinäkuuta 2012 (82 vuotta) |
Kansalaisuus | Suomi |
Muut tiedot | |
Lempinimet | Lenni |
Aktiivisena |
|
Järjestö | Suomen Jääkiekkoliitto Kansainvälinen Veteraanijääkiekkoliitto (COHA) Tampereen Allianssi Tampereen Jääkiekkotuomarit ry Tampereen Ilves |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Lennart "Lenni" Jaala (3. helmikuuta 1930 Viipuri – 30. heinäkuuta 2012[1][2]) oli suomalainen jääkiekkohyökkääjä ja erotuomari. Jaala aloitti Lukon riveissä ja siirtyi sieltä Ilvekseen, jossa hän voitti 1950-luvulla kaksi Suomen-mestaruutta. Erotuomarina Jaala tuomitsi vuosina 1960–1970 sarjapelien lisäksi maaotteluita ja kahdet MM-kisat. Aktiiviuransa jälkeen Jaala tuomaroi vielä kansainvälisiä veteraaniotteluja. Jaala toimi muun muassa Suomen Jääkiekkoliiton erotuomareiden pääkouluttajana Pentti Isotalon kanssa. Jaalalle myönnettiin erotuomarien kultainen ansiomerkki.
Ura
Jaala aloitti jääkiekkoilun vuonna 1944 Tampereen seurakunnan kerhopojissa siirtyen 1948 Lukkoon, missä voitti neljä SVUL:n satakunnan piirin mestaruutta. SM-sarjassa hän edusti Lukkoa aikana 1950–1952, jonka jälkeen siirtyi Ilvekseen. Hän pelasi Ilveksessä vuoteen 1959 ja voitti kaksi Suomen-mestaruutta sekä yhden Suomen Cupin.[3][4]
Pelaajanuransa jälkeen Jaala toimi erotuomarina vuoteen 1970. Aktiiviurallaan Jaala tuomitsi 109 SM-sarjaottelua, yhdeksän maaottelua sekä Tampereen MM-kisat 1965 ja vuoden 1966 MM-kisat Ljubljanassa.[3][5] Jaala oli Matti Lahtisen kanssa tuomarina kohutussa ottelussa, missä Ulf Sterner löi mailalla Timo Ahlqvistia päähän.[6]
Yhdessä entisten pelikavereidensa Pentti Isotalon ja Räshid Hakimsanin kanssa Jaala oli Tampereen Jääkiekkotuomarit ry:n jäsen. 1970-luvulla Jaala toimi Suomen Jääkiekkoliiton erotuomarien pääkouluttajana ja kuului liiton erotuomarivaliokuntaan. Jaalalle myönnettiin liiton 50-vuotismuistomitali sekä kultainen erotuomarin ansiomerkki. Jaala oli myös Kansainvälisen Veteraanijääkiekkoliiton (COHA) jäsen. Hän tuomitsi veteraanien MM-kisoja Tokion vuoden 1979 kisoista alkaen yhdessä Juhani Räsäsen kanssa. Jaala kuului Ilveksen johtokuntaan ja oli seuran toiminnanjohtajana. Jaala oli mukana perustamassa Tampereen Allianssia.[3][5][7][8][9][10][11]
Tilastot
Pelipaikka | Hyökkääjä |
Maila | Left |
Pelinumerot | #7 / #8 / #10 |
Pelikaudet | 1950–1959 |
Kulta – hopea – pronssi | 2 – 0 – 0 |
Erotuomarikaudet | 1960–1970 |
Tuomitut ottelut | 109 SM-, 9 maaottelua, kahdet MM-kisat |
Kausi | Sarja | Seura | O | M | S | P | R |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1950–1951 | SM-sarja | Lukko | 8 | 2 | 2 | 4 | 0 |
1951–1952 | SM-sarja | Lukko | 4 | 2 | 0 | 2 | 0 |
1952–1953 | SM-sarja | Ilves | 10 | 7 | 1 | 8 | 0 |
1953–1954 | SM-sarja | Ilves | 6 | 0 | 0 | 0 | 0 |
1955–1956 | SM-sarja | Ilves | 10 | 3 | 1 | 4 | 4 |
1956–1957 | SM-sarja | Ilves | 10 | 3 | 0 | 3 | 2 |
1957–1958 | SM-sarja | Ilves | 11 | 1 | 11 | 12 | 2 |
1958–1959 | SM-sarja | Ilves | 11 | 0 | 0 | 0 | 2 |
YHT. | 70 | 18 | 15 | 33 | 10 |
- Kaksi Suomen-mestaruutta (Ilves; 1957, 1958)
- Suomen Cup -mestaruus (1958, Ilves)
- Suomen Jääkiekkoliiton erotuomarin kultainen ansiomerkki (1974) ja 50-vuotisjuhlamitali (1979)
Lähteet
- Suikki, Reijo (päätoim.): Jääkiekkokirja 2005–2006. Egmont Kustannus Oy Ab, 2005. ISBN 952-469-357-7.
- Forss, Risto, ym.: Suuri Jääkiekkoteos 1. Scandia-Kirjat Oy, 1979. ISBN 951-9466-14-2.
Viitteet
- ↑ a b Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 2013, s. 333. Koko nimi + synt- ja kuolin pvm. Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-735-2.
- ↑ Hannu Soro: Tampereen Jääkiekkotuomarit Ry 50 vuotta (s. 71 - Lempinimi)
- ↑ a b c Urheilumme Kasvot Osa 3: Palloilu, s. 380. Jyväskylä: Scandia Kirjat, 1973.
- ↑ Ilves Historia - Kausitilastot ilveshistoria.com.
- ↑ a b Antero Raevuori, Aarne Honkavaara: Pelimiehiä, tulisieluja – Tampereen Ilves 50 vuotta, s. 151. Ilves ry, 1981. ISBN 951-99 323-7-2.
- ↑ Tampereen allianssi rökitti tappelevan tähti-Röglen 8-2!. Helsingin Sanomat, 16.10.1965, s. 22. HS Aikakone (tilaajille).
- ↑ Aarne Honkavaara - Jääkiekkokirjat jaakiekkomuseo.fi. Viitattu 16.1.2022.
- ↑ Hannu Soro: Tampereen Jääkiekkotuomarit Ry 50 vuotta (s. 26, 28, 30)
- ↑ Pelimiehiä, tulisieluja (s. 150)
- ↑ Suomen Jääkiekkotuomareiden Liiton synty sjtl.fi.
- ↑ Kaukalon Leijonat: Suomalaista jääkiekkoa 60 vuotta. Vantaa: US-mediat. (s. 184-185)