Ksenija Sitnik

Ksenija Sitnik
Henkilötiedot
Syntynyt15. toukokuuta 1995
Ammatti laulaja
Muusikko
Aktiivisena 2005–
Tyylilajit pop
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Ksenija Sitnik (valkoven. Ксенія Сітнік, ven. Ксения Ситник, s. 15. toukokuuta 1995) on valkovenäläinen laulaja. Hän edusti maataan vuoden 2005 lasten Eurovision laulukilpailussa ja voitti sen itse kirjoittamallaan laululla My vmeste (Olemme yhdessä).

Elämäkerta

Sitnik on syntynyt Mazyrissa, Valko-Venäjällä, jossa hän asuu yhä. Hänen isänsä on liikemies ja äitinsä UMES-musiikkikoulun johtaja. Hän harrastaa laulamisen lisäksi tanssia ja piirtämistä. Sitnikillä on isosisko, joka osallistuu myös lasten laulukilpailuihin.

Sitnik aloitti uransa hyvin nuorena. Hän on osallistunut monille festivaaleille, joista voittanut lasten kilpailun vuoden 2005 Slavjanski Bazarissa Vitsebskissä.

Sitnik tuli tunnetuksi euroopanlaajuisesti, kun hän voitti vuonna 2005 Lasten Eurovision laulukilpailun, jossa hän edusti kotimaataan Valko-Venäjää. Hän ei ollut suosittu ennakkoveikkauksissa, esimerkiksi Europrediction-kyselyssä hän jäi pisteittä ja sijoittui viimeiseksi. Hän voitti täpärästi vain muutamalla pisteellä toiseksi tulleen Espanjan Antonio Josén.

Sitnikistä tuli myös suosittu esiintyjä kotimaassaan. Hän tapasi muun muassa maan presidentin Aljaksandr Lukašenkan ja sai juontotöitä, kuten seuraavan vuoden Lasten Eurovision laulukilpailun karsinnat. Hän julkaisi marraskuussa 2006 CD-levyn ja sen yhteydessä nuottikirjan My vmeste.

Diskografia

  • My vmeste (2006)

Aiheesta muualla

  • Ksenija Sitnikin kotisivu (venäjäksi)
  • Valko-Venäjän television sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
Lasten Eurovision laulukilpailun voittajat
2000-

Dino Jelusić · María Isabel · Ksenija Sitnik · Marija ja Anastasija Tolmatšova · Aljaksei Žyhalkovitš · Bzikebi · Ralf Mackenbach

2010-

Vladimir Arzumanyan · Candy · Anastasija Petryk · Gaia Cauchi · Vincenzo Cantiello · Destiny Chukunyere · Mariam Mamadashvili

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • Europeana
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.