Kongon Akseli on Jouko Aaltosen ohjaama, vuonna 2009 valmistunut suomalainen dokumenttielokuva.[1] Elokuva kertoo suomalaisista laivamiehistä Kongo-joella 1900-luvun alussa. Elokuvaa kuvattiin Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Belgiassa.
Sisällys
1Synopsis
2Tuotantoryhmä
3Aiheesta muualla
4Lähteet
Synopsis
Kongo-joella työskenteli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa 200–300 suomalaista laivamiestä. Kongon Akseli -elokuva kertoo heistä erään, Akseli Leppäsen (1879–1938) elämäntarinan. Leppänen kohtaa Suomessa epäonnea yksityiselämässään. Belgialaisten kuninkaan Leopold II:n siirtomaahallinto pestaa Skandinaviasta konemiehiä palvelukseensa Kongo-joelle, jonne myös Akseli Leppänen lähtee työskentelemään. Saavuttuaan Belgian Kongoon hyväsydäminen Leppänen kohtaa kolonialismin julman todellisuuden, joka laittaa lopulta myös hänen omat asenteensa koetukselle. Elokuva perustuu Akseli Leppäsen päiväkirjoihin, valokuviin ja vanhoihin arkistofilmeihin.