Kfar Truman
Kfar Truman | |
---|---|
Kfar Truman | |
Koordinaatit: 31°58′47″N, 34°55′20″E | |
Valtio | Israel |
Hallintoalue | Keski-Israel |
Väkiluku (2018) | 901 |
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo |
Kfar Truman (hepr. כפר טרומן) on mošav Israelin Keski-Israelin hallintoalueella. Sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 901 ja nimensä se on saanut Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Trumanin mukaan.
Maantiede
Kfar Truman sijaitsee Israelin rannikkotasangolla jonkin matkaa Lodin kaupungista kaakkoon.[1]
Historia
Kfar Truman perustettiin vuonna 1949. Sen ensimmäiset asukkaat olivat juutalaisia siirtolaisia Puolasta.[1] Alun perin paikkaa kutsuttiin nimellä Bnei Harel Israelin asevoimien Harel -divisioonan mukaan, jonka riveissä paikan perustajia oli taistellut. Myöhemmin paikka sai kuitenkin uuden nimen Kfar Truman Yhdysvaltain presidentti Harry S. Trumanin mukaan, jota pidettiin Israelin liittolaisena.[2]
Väestö
Kfar Trumanin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 901.[3] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 483 ja vuonna 1968 251.[1]
Lähteet
- ↑ a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 12 Kat-Lie, s. 65. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
- ↑ Kefar Truman Triubute to a friend Ohr Somayach. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
- ↑ List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Kefar Truman) Central Bureau of Statistics. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)