Karekin II

Karekin II
Krtitš Grigori Nersesjan
Karekin vuonna 2008
Karekin vuonna 2008
Henkilötiedot
Syntynyt21. elokuuta 1951 (ikä 73)
Voskehat, Armenian SNT, Neuvostoliitto
Kansalaisuus armenialainen
Ammatti pappi
Muut tiedot
Tutkinnot Wienin yliopisto
Uskonto kristinusko
Kirkkokunta Armenian apostolinen kirkko
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Karekin II (arm. Գարեգին Բ; synt. Krtitš Grigori Nersesjan, arm. Կտրիճ Գրիգորի Ներսիսյան; s. 21. elokuuta 1951 Voskehat, Armenia) on Armenian apostolisen kirkon johtaja eli katolikos vuodesta 1999.

Nersesjan liittyi seminaariin vuonna 1965 ja valmistui vuonna 1971, mitä ennen hänet oli vihitty diakoniksi vuonna 1970. Myöhemmin hänestä tuli munkki ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1972. Hän opiskeli 1970-luvun lopulla myös ulkomailla Wienissä, Bonnin yliopistossa ja Zagorskissa Venäjällä. 23. lokakuuta 1983 hänestä tuli Vagharšapatin piispa ja vuonna 1992 arkkipiispa.

Nersesjan osallistui aktiivisesti vuoden 1988 maanjäristyksen uhrien auttamiseen. Hän oli myös innokas hankkimaan modernia teknologiaa kirkon elämän helpottamiseen.

Vuonna 1999 hänet valittiin Armenian katolikokseksi, missä virassa hän seurasi Karekin I:tä.

Kunnianosoitukset

Armenialaiset

Ulkomaalaiset

Lähteet

  • Catholicos of all Armenians (Arkistoitu – Internet Archive) Kotisivu kirkon sivustolla

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karekin II.
  • Wikileaks - Karekin II complained about Georgia to Obama (Arkistoitu – Internet Archive)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Italia
  • Yhdysvallat
  • Alankomaat
  • Puola
  • Vatikaani
Muut
  • IdRef
  1. Ամենայն Հայոց Կաթողիկոս Ն. Ս. Օ. Տ. Տ. Գարեգին Երկրորդին Սուրբ Մեսրոպ Մաշտոցի շքանշանով պարգեւատրելու մասին Հայաստանի Հանրապետության Նախագահի աշխատակազմ. 30.10.2009. Viitattu 5.8.2024. (armeniaksi)
  2. Հայաստանի Հանրապետության Նախագահի աշխատակազմ: ԱՄԵՆԱՅՆ ՀԱՅՈՑ ԿԱԹՈՂԻԿՈՍ Ն. Ս. Օ. Տ. Տ. ԳԱՐԵԳԻՆ ԵՐԿՐՈՐԴԻՆ ՊԱՏՎՈ ՇՔԱՆՇԱՆՈՎ ՊԱՐԳԵՎԱՏՐԵԼՈՒ ՄԱՍԻՆ president.am. 16.9.2015. Viitattu 5.8.2024. (armeniaksi)
  3. Армянский католикос получил орден Почетного Легиона КОММЕРСАНТЪ. 11.12.2001. Arkistoitu 2007. Viitattu 5.8.2024. (venäjäksi)
  4. Указ Президента Российской Федерации от 07.08.2006 г. № 848 Администрация Президента России. 7.8.2006. Arkistoitu 2019. Viitattu 5.8.2024. (venäjäksi)
  5. Про нагородження орденом князя Ярослава Мудрого Офіційний вебпортал парламенту України. Viitattu 5.8.2024. (ukrainaksi)
  6. Её Императорское Высочество Великая Княгиня Мария Владимировна посетила Армению Легитимист. 16.11.2011. Arkistoitu 2020. (venäjäksi)