Kalle Kuokkanen

Kalle Heikki Kuokkanen (6. tammikuuta 1894 Nurmes – 22. helmikuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat koneseppä Heikki Kuokkanen ja Emilia Holmberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Eeva Maria Jäkärän kanssa.^[1][2]

Kuokkanen kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Nurmeksen keskikoulun jatkoluokalta vuonna 1923. Hän suoritti Sotilashallinnollisten kurssien 1. jakson vuosina 1926–1927 ja Ruotsin armeijan Sotilashallinnollisen koulun ja teki opintomatkan Ruotsin armeijan intendentuurilaitoksiin vuosina 1929–1930.^[1][2]

Kuokkanen työskenteli sähkö- ja koneasentajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 10. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamalta paluun jälkeen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan 9. heinäkuuta 1917. Hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).^[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Kuokkanen saapui Suomeen aselaiva S/S Equityn ensimmäisellä retkellä ja hän nousi maihin Vesterössä 31. lokakuuta 1917. Tämä komennuskunta oli ensimmäinen Suomeen taisteluosastona lähetetty jääkärijoukko. Sitä johtivat Juho Heiskanen ja Lauri Tiainen, muut jäsenet olivat Kuokkasen lisäksi Arvid Kokko, Juho Komonen, Einar Mäkinen ja Reino Vuolle.^[1][2]

Kuokkanen jäi yhdessä kahden jääkäritoverinsa kanssa saarelle vartiotehtäviin siksi kunnes aseet ja ammukset oli saatu toimitettua kokonaisuudessaa mantereelle. Saarelta päästyään hänet lähetettiin suojeluskuntalaisten kouluttajaksi Etelä-Pohjanmaalle, missä hän toimi etupäässä Ylihärmässä ja Vimpelin kursseilla.^[1][2]

Varsinaisen taistelutoiminnan alettua Kuokkanen otti Ylihärmän suojeluskunnan johdettavakseen ja riisui venäläiset aseista Lapualla ja Seinäjoella. Lapuan ja Seinäjoen tapahtumien jälkeen Kuokkanen siirrettiin Hämeen ryhmään Vilppulan pataljoonan 7. eteläpohjalaisen komppanian päälliköksi ja hän otti joukon johtajana osaa sisällissodan taisteluihin Vilppulassa ja Mannisella. Manniselta hänet siirrettiin 1. maaliskuuta 1918 alkaen Karjalan rintamalle ja määrättiin aluksi II pataljoonaan sekä 15. maaliskuuta 1918 alkaen Karjalan 3. rykmentin vt. komentajaksi. Kolmannesta rykmentistä hänet siirrettiin 5. huhtikuuta 1918 alkaen Karjalan 2. rykmenttiin, mutta perille päästyään hänet komennettiin edelleen Salmin rajavartiopataljoonan komentajaksi.^[1][2]

Sisällissodan jälkeen hänet kouluttajaksi Karjalan divisioonan päällystökursseille Sortavalaan, mistä hän palasi 25. heinäkuuta 1918 takaisin Karjalan 2. rykmenttiin, josta muodostettiin aluksi Itä-Suomen jalkaväkirykmentti 5 ja myöhemmin Pohjois-Savon rykmentti. Hänet määrättiin rykmentin II pataljoonan komentajaksi ja 7. lokakuuta 1918 alkaen 1. komppanian päälliköksi.^[1][2]

Seuraavaksi Kuokkanen komennettiin maalis-elokuuksi vuonna 1920 komentajaksi Pohjois-Inkerin rykmentin I pataljoonaan, josta hänet siirrettiin 1. joulukuuta 1920 päälliköksi Käkisalmen läänin rykmentin 3. komppaniaan. Hän oli toimessa myös silloin, kun rykmentin I pataljoonasta muodostettiin Polkupyöräpataljoona l. Polkupyöräpataljoonasta hänet siirrettiin talouspäälliköksi 1. marraskuuta 1924 Karjalan kaartin rykmenttiin. 2. Divisioonan intendentiksi hänet siirrettiin 5. syyskuuta 1925, mistä hänet siirrettiin edelleen 1. heinäkuuta 1933 Armeijakunnan esikuntaan huolto-osaston päälliköksi. Yleisesikunnan talousasiain esiupseeriksi hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1934 ja Puolustusministeriön komento-osaston päälliköksi 1. tammikuuta 1938. Aikaisempina vuosina hän hoiti viransijaisena puolustusministeriön intendenttiosaston päällikön tehtäviä 1. heinäkuuta 1927 – 1. lokakuuta 1929 välisenä aikana.^[1][2]

Kuokkanen toimi talvisodan aikana Taloushuollon tarkastajana ja välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin intendentti osaston osastopäälliköksi, missä tehtävässä hän jatkoi myös jatkosodan ajan.^[2]

Edellä mainitusta tehtävästä hänet komennettiin Puolustusvoimain Pääesikuntaan Merivoimien esikunnan huolto-osaston päälliköksi ja oli tehtävässä vuoteen 1947 saakka. Myöhemmin hän toimi myös majoitusasiain tarkastajan kenraaliluutnantti Harald Öhquistin apulaisena. Hänet laitettiin lakkautuspalkalle vuonna 1952.^[2]

Kuokkanen toimi 2. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1922–1924 ja 1934 ja varajäsenenä vuonna 1931 ja sotatalouskomitean jäsenenä vuosina 1928–1929 sekä oli virkapukukomitean jäsenenä vuosina 1928–1929. Valtion viljavaraston johtokunnan varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 1928–1929.^[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 16. toukokuuta 1925 Everstiluutnantti 16. toukokuuta 1928 Eversti 6. joulukuuta 1935		Vapaudenristi 1. lk. Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Heimosotaristi Väestönsuojelun 1. lk. ansiomitali Jääkärimerkki Saksan Kotkan ritarikunnan 1. lk. kunniamerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Ruotsin Vaasa ritarikunnan komentajamerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.