Juha Tuominen

Tämä artikkeli käsittelee lääkäriä. Teollisuusneuvos Juha Tuomisesta on eri artikkeli.

Juha Tuominen (s. 1963 Helsinki)[1] on suomalainen sisätautien erikoislääkäri ja dosentti, joka toimi HUS:n toimitusjohtajana vuosina 2018–2021. Hän jäi tehtävästä työkyvyttömyyseläkkeelle elokuussa 2021.[2]

Työura

Tuominen valmistui lääketieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991. Aiemmin urallaan hän ollut muun muassa Terveystalon johtava ylilääkäri vuosina 2010–2018, HUS:n johtajaylilääkäri 2009, HYKS:n medisiinisen tulosyksikön johtaja 2008 ja HUSin johtajaylilääkärin sijainen vuodet 2006–2007.[3][4][5] Tätä ennen Tuominen työskenteli lääkeyhtiö Organonin lääketieteellisenä johtajana vuodesta 2000[6][7].

Arvonimet ja hallitustehtävät

Tuomiselle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 2018.[8]

Tuominen on toiminut yksityisen Docrates Syöpäsairaalan hallituksen jäsenenä vuodesta 2021. [9] Hän toimii myös Esperi Care, Medbase Oy:n ja Nadmed Oy hallituksen jäsenenä.

Yksityiselämä

Tuomisella todettiin vuonna 2009 MS-tauti, jonka paheneminen myöhemmin johti työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.[10]

Lähteet

  1. Ahonen, Hannamari: HUS-johtaja: Kansantautien tehokas hoito toisi sotea suuremmat säästöt Turun Sanomat. 19.8.2018. Arkistoitu 20.8.2018. Viitattu 4.4.2021.
  2. HUSin toimitusjohtaja vaihtuu 9.7.2021. HUS. Viitattu 5.1.2022.
  3. Juha Tuominen HUS hus.fi. Arkistoitu 16.4.2021. Viitattu 24.03.2021.
  4. Juha Tuominen valittiin HUSin toimitusjohtajaksi hel.fi. Viitattu 24.03.2021.
  5. Juha Tuominen LinkedIn-palvelussa linkedin.com. Viitattu 24.03.2021.
  6. Kun potilas ei tule kuulluksi – Sen HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen on kokenut omakohtaisesti: "Potilas ei saisi koskaan joutua kokemaan olevansa vain jokin sairaus, kuten murtunut luu tai syöpä" Seura.fi. 23.1.2019. Viitattu 2.10.2021.
  7. N. L. Y. Toimisto: Lääketiede on kohtaamislaji NLY. 30.11.2018. Viitattu 2.10.2021.
  8. Lehtonen, Marko-Oskari: Presidentti myönsi arvonimiä suomalaisille - mukana Wayne Gretzkyn historiallisen pisteputken NHL:ssä katkaissut ex-maalivahti Markus Mattsson www.iltalehti.fi. Viitattu 19.8.2021.
  9. Professori Juha Tuominen Docrates Syöpäsairaalan hallitukseen Lääkärilehti 15.10.2021. Viitattu 1.11.2023.
  10. MS-tautia sairastava lääkäri Juha Tuominen, 59, joutui jättämään uransa: ”Olin vilpittömän huolissani, miten henkinen hyvinvointini kestää töiden lopettamisen” Apu