Jousiammunta kesäparalympialaisissa 2020
Jousiammunnassa kilpailtiin Tokion paralympialaisissa 2020 16. kertaa. Jousiammuntakilpailut pidettiin Yumenoshima Park Archery Fieldillä 27. elokuuta – 4. syyskuuta 2021. Jousiammunnassa kilpailtiin yhdeksässä lajissa, joista kolme oli varattu vain miehille, kolme vain naisille ja loput kolme on sekalajeja. Sekalajit olivat joukkuekilpailuja ja sukupuolten omat kilpailut yksilökilpailuja. Yhteensä urheilijoita jousiammuntaan osallistui 140.[1][2]
Menestynein maa oli Kiina, jonka urheilijat voittivat neljä kultamitalia ja yhteensä kahdeksan mitalia.
Karsinnat
Yhdestä maasta sai osallistua korkeintaan kolme urheilijaa yksilökilpailuun ja yksi joukkue joukkuekilpailuihin. Karsintatapahtumia oli useita: vuoden 2019 MM-kilpailut, kolme alueellista karsintaa (Aasia, Amerikka, Eurooppa) sekä erillinen karsintaturnaus. Näiden lisäksi isäntämaa Japani sai yhden urheilijan tai joukkueen kiintiön jokaiseen kilpailuun. Näiden lisäksi paralympialaisiin kutsuttiin yhteensä 12 urheilijaa.[1]
Mitaliyhteenveto
Sija | Maa | Kultaa | Hopeaa | Pronssia | Yhteensä |
---|---|---|---|---|---|
1 | Kiina | 4 | 1 | 3 | 8 |
2 | Tšekki | 1 | 2 | 0 | 3 |
3 | Iran | 1 | 1 | 0 | 2 |
4 | Venäjän olympiakomitea | 1 | 0 | 2 | 3 |
5 | Iso-Britannia | 1 | 0 | 1 | 2 |
6 | Yhdysvallat | 1 | 0 | 0 | 1 |
7 | Italia | 0 | 2 | 0 | 2 |
7 | Turkki | 0 | 2 | 0 | 2 |
9 | Chile | 0 | 1 | 0 | 1 |
10 | Intia | 0 | 0 | 1 | 1 |
Lähde: [3]
Miehet
Laji | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
W1 tiedot | David Drahonínský (CZE) | Nihat Türkmenoğlu (TUR) | Bahattin Hekimoğlu (TUR) |
Taljajousi tiedot | He Zihao (CHN) | Ramezan Biabani (IRI) | Ai Xinliang (CHN) |
Vastakaarijousi tiedot | Kevin Mather (USA) | Zhao Lixue (CHN) | Harvinder Singh (IND) |
Naiset
Laji | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
W1 tiedot | Chen Minyi (CHN) | Šárka Musilová (CZE) | Victoria Rumary (GBR) |
Taljajousi tiedot | Phoebe Paterson Pine (GBR) | Mariana Zúñiga (CHI) | Maria Andrea Virgilio (ITA) |
Vastakaarijousi tiedot | Zahra Nemati (IRI) | Vincenza Petrilli (ITA) | Wu Chunyan (CHN) |
Seka
Laji | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
W1 tiedot | Kiina Chen Minyi Zhang Tianxin | Tšekki David Drahonínský Šárka Musilová | Venäjän paralympiakomitea Elena Krutova Aleksei Leonov |
Taljajousi tiedot | Kiina Lin Yueshan He Zihao | Turkki Öznur Cüre Bülent Korkmaz | Venäjän olympiakomitea Stepanida Artakhinova Bair Shigaev |
Vastakaarijousi tiedot | Venäjän paralympiakomitea Margarita Sidorenko Kirill Smirnov | Italia Elisabetta Mijno Stefano Travisani | Kiina Wu Chunyan Zhao Lixue |
Lähteet
- ↑ a b Tokyo 2020 Paralympic Games - Qualification Regulations (pdf) heinäkuu 2019. International Paralympic Committee. Arkistoitu 19.7.2019. Viitattu 5.8.2019. (englanniksi)
- ↑ Paralympic Competition Schedule Tokyo 2020. Viitattu 5.8.2019. (englanniksi)
- ↑ Tokyo 2020 - Archery Paralympiakomitea. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)