Jouni Kesti
Jouni Kesti | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. syyskuuta 1946 Oulu |
Kuollut | 21. huhtikuuta 2015 (68 vuotta) Oulu |
Kansalaisuus | Suomi |
Taiteilija | |
Ala | kuvataiteilija, säveltäjä, rumpali, kirjailija, poleemikko |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Jouni Veli Kesti (21. syyskuuta 1946 Oulu – 21. huhtikuuta 2015 Oulu[1]lähde?) oli suomalainen kuvataiteilija, säveltäjä, rumpali, kirjailija ja poleemikko.[2] Musiikillisen koulutuksensa Kesti hankki Oulun konservatoriossa opiskelemalla puoli vuotta lyömäsoitinten soittamista 1960-luvulla, minkä lisäksi hän toimi tanssi- ja jazzrumpalina monissa orkestereissa 1960- ja 1970-luvuilla.[2] Kuvataidetta Kesti opiskeli Juhani Hakalahden yksityisoppilaana vuosina 1980–1984.[3]
Kesti debytoi kuvataiteilijana vuonna 1983. Hän on Suomen Taidemaalariliiton ja Suomen Säveltäjät ry:n jäsen. Hänen teoksiaan löytyy muun muassa Helsingin kaupungin taidemuseon, Oulun taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon, Turun kaupungin, Rovaniemen taidemuseon, Kuusamon kaupungin ja Sanomalehti Kalevan kokoelmista.[2][3]
Kestin musiikkia on kuultu esimerkiksi Avanti! -orkesterin konserteissa ja hän on säveltänyt Suomen Kansallisoopperaan Jorma Uotisen pyynnöstä baletin Petroolitaivas.[2]
Oulun taidemuseon entinen johtaja Ullamaria Pallasmaa on kuvannut Kestiä ”yltiöyksilölliseksi” taiteilijaksi, joka ”ei mahdu mihinkään asialliseen lokeroon”.[4]
Kuvataiteilijan ja säveltäjän töidensä ohella Kesti kirjoitti myös kolumneja, pakinoita ja kritiikkejä muun muassa Taide-lehteen ja Oulu-lehteen. Hänen kirjansa Musameduusan Sepalus-akatemia ilmestyi Liken kustantamana vuonna 2002.
Kesti työskenteli Oulun Pikisaaressa.[2] Hän sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 2008.[5]
Julkaisuja
- Musameduusan Sepalus-akatemia, Like 2002
Levytyksiä
- Seppo I. Laine, Jouni Kesti - Vallankumouksen Analyysi / Punalippu (7", MiniAlbum) Eteenpäin! NG-96, 1970
- Jouni Kesti Ensemble plays Jouni Kesti: Kollaboratorio, JaseCD0021, 1994
Sävellyksiä
- Petroolitaivas, baletti, kantaesitys 1999
- Viulukonsertto, viulukonsertto, kantaesitys 2004
- Black and Pale Trees (Mustat ja vaaleat puut), kantaesitys 1989
- Sika Sapiens, yhdessä Free Okapi -yhtyeen kanssa, kantaesitys 1993
- Renoirin kaappi, kantaesitys 1994
- UMO Sapiens, kantaesitys[2]
Lähteet
- ↑ "Oululaistaiteilija Jouni Kesti on kuollut" Kaleva. 23.4.2015. Viitattu 23.4.2015.
- ↑ a b c d e f Musiikin ja säveltäjien Oulu Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Arkistoitu 16.4.2007. Viitattu 18.2.2008.
- ↑ a b Kuvataiteilijamatrikkeli kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Viitattu 18.2.2008.
- ↑ Paavo J. Heinonen: Taiteen kestit 123 - toimittajan versio Kaltio. Viitattu 18.2.2008.
- ↑ Heli Rintala: Vain pakerrus palkitaan!. Oululehti, 23.4.2008, nro 33.
Aiheesta muualla
- Jouni Kesti taiteilijamatrikkelissa
- Pohjoista musiikkia - Jouni Kesti
- Jouni Kesti Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen sivuilla
- Jouni Kesti Meteli.netissä
- Elämän äänet - Jouni Kesti, YLEn Elävä arkisto
- Jouni Kestin haastattelu Kaltiossa
- Jouni Kesti artnetissä
|