Jimsonweed

Jimsonweed on vokalisti Suho Superstarin perustama helsinkiläinen rockyhtye, joka vaikutti vuosina 1994–2003 ja aktivoitui uudelleen 2016. Yhtyeen eri kokoonpanoissa soitti useita tunnettuja rockmuusikoita. Jimsonweedin musiikki oli aggressiivista ja polveilevaa ja se oli arvostettu erityisesti pääkaupunkiseudun rockpiireissä. Tyylillisesti yhtyeen musiikkia on kuvailtu psykedeeliseksi stoner-metalliksi.

Jimsonweedin ensimmäinen pitkäsoitto Invisible Plan ilmestyi vuonna 1996. Seuraavana vuonna äänitettiin albumikokonaisuus Ad Astra, mutta se jäi julkaisematta.[1] Samoin kävi vuonna 2002 äänitetylle Ghost Of Koplille. Jälkimmäinen kuitenkin näki päivänvalon lokakuussa 2016, kun Svart Records julkaisi levystä tehdyn uuden miksauksen vinyylipainoksena.[2]

Erittäin itsetietoisena esiintyjänä tunnettu Suho Superstar on toiminut myöhemmin myös tuottajana.

Jimsonweedin musiikkia kuullaan Olli Saarelan ohjaamassa elokuvassa Bad Luck Love vuodelta 2000.

Jäsenet

  • Suho Superstar – laulu (1994–2003)
  • Marco Kämäräinen – kitara (1994–1999)
  • Kinde (Kimmo Leskinen) – rummut (1994–2000)
  • Nicke Mikander – basso (1994-1995)
  • Aki Mäki-Kuhna – basso (1996), kitara (1999)
  • Marco Hietala – basso (1996-1997)
  • Kimmo Aroluoma – basso (1997-2000)
  • Sami Yli-Sirniö – kitara (2000-2003)
  • Janne Parviainen – rummut (2000-2003)
  • Ville Pelkonen – basso (2000-2003)

Julkaisut

Albumit

  • Invisible Plan (Zen Garden, 1996)
  • Ghosts Of Kopli (Svart Records, 2016. Äänitetty 2002.)

Singlet ja EP:t

  • Jimsonweed (Zen Garden, 1995)
  • Hippies From Hell (EP) (Heart, Trust & Respect, 1999)

Kokoelmat

  • Reindeer Rock '96: A Compilation of Finnish Rock ( 12. Bride: promoporo96, 1996)
  • Unerhört! Die Besten Bands Ohne Deal! ( 5. Bride: RockHard Unerhört! – 1, 1998)
  • Suomi Finland Perkele compilation - How to understand Finland!? : First lesson ( 9. Cleaning Illusions: Heart, Trust & Respect H.T.R.1315-2, 1998)
  • Metalliliitto 2 ( 13. Crashing Towers (THC-edit): Spinefarm Records [Universal] SPI52CD, 1998)
  • Milleniumliitto ( 2CD - 13. Dark Sun: Spinefarm Records SPI93CD, 1999)
  • Original Soundtrack: Bad Luck Love CD ( 15. Dark Sun: Spinefarm Records BLI01, 2000)

Toistaiseksi julkaisemattomat äänitykset

  • Ad Astra (1997)
  • Lenin Karma Total Sound -sessions (1998)
  • nimetön (2000)

Lähteet

  1. Kimmo Aroluoma: Jimsonweed osa 1, Backstage-blogi. http://backstageblogi.fi/artikkelit/jimsonweed-osa-1-kallion-kulttibandin-kadonnut-levy-loytyy
  2. Kimmo Aroluoma: Jimsonweed osa 3, Backstage-blogi. http://backstageblogi.fi/artikkelit/jimsonweed-osa-3-kaikki-leviaa-kasiin

Aiheesta muualla

  • Kimmo Aroluoma: Jimsonweed osat 1-3, Backstage-blogi
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.