Jason Sean Donovan (s. 1. kesäkuuta 1968 Malvern) on australialainen näyttelijä ja poplaulaja. Donovanin levyjä on myyty Britanniassa yli 3 miljoonaa kappaletta ja hänen esikoisalbuminsa Ten Good Reasons oli 1,5 miljoonan myynnillään Britannian myydyin albumi vuonna 1989. Alun perin australialaisesta Neighbours-saippuasarjasta julkisuuteen nousseella Donovan on tehnyt myös neljä Britannian singlelistaykköstä. Yksi näistä oli toisen Neighbours-tähden Kylie Minoguen kanssa laulettu duetto ”Especially for You”. 2000-luvulla Donovan keskittyi näyttelemiseen televisiossa ja lavamusikaaleissa. Donovanilta ilmestyi kuitenkin 15 vuoden tauon jälkeen uusi studioalbumi Let It Be Me marraskuussa 2008.
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut. (englanniksi)
Jason Donovan Myspacessa (englanniksi)
Jason Donovan Internet Movie Databasessa. (englanniksi)