Isältä pojalle
Isältä pojalle | |
---|---|
Elokuvan juliste, Tapio Rantanen, 1996. | |
Ohjaaja | Peter Lindholm |
Käsikirjoittaja | Peter Lindholm |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Markku Impiö |
Pääosat |
|
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Crea Television |
Ensi-ilta | 1. maaliskuuta 1996 |
Kesto | 104 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | 9 000 000 markkaa |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Isältä pojalle on vuonna 1996 ensi-iltansa saanut Peter Lindholmin ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen rikoselokuva.[1] Isältä pojalle on Lindholmin kolmas pitkän elokuvan ohjaustyö. Elokuvan pääosassa esiintyy Tommi Korpela ensimmäisessä valkokangaspääosassaan. Televisiossa elokuva on nähty jaettuna Nortia-sarjan neljäksi viimeiseksi osaksi. Kohtaukset olivat osin eri järjestyksessä kuin elokuvaversiossa.
Näyttelijät
Tommi Korpela | … | komisario Keijo Nortia |
Marika Parkkomäki | … | Katariina Laine |
Martti Järvinen | … | Arvo Nortia |
Vesa Vierikko | … | Onni Vaanonen |
Katariina Kaitue | … | Monica Ljung |
Ismo Kallio | … | Raimo Yliniemi, Keijo Nortian esimies |
Pirkka-Pekka Petelius | … | Pensseli, sormenjälkitutkija |
Sari Lilliestierna | … | Anja Keinonen, Keijo Nortian työtoveri |
Kuvausryhmä
- Peter Lindholm – ohjaaja, käsikirjoittaja
- Pirjo Airaksinen – tuottaja
- Petra Tarjanne – tuottaja
- Robert Nordström – kuvaaja
- Kyösti Väntänen – äänittäjä
- Markku Impiö – säveltäjä
Lähteet
- ↑ Isältä pojalle Elonet. Viitattu 20.7.2022.
|