International Democrat Union
International Democracy Union | |
---|---|
IDU | |
IDU:n tunnus. | |
Perustettu | 1983 |
Toimiala | Politiikka |
Kotipaikka | München, Saksa |
Toiminta-alue | Maailmanlaajuinen |
Jäsenet | Oikeistolaiset puolueet Keskusta-oikeistolaiset puolueet |
Puheenjohtaja | Stephen Harper |
Varapuheenjohtaja | Brian Loughnane |
Aiheesta muualla | |
Sivusto | |
Infobox OKNimi-testi OK |
International Democracy Union (lyh. IDU) on konservatiivisten poliittisten puolueiden muodostama kansainvälinen internationaali. Järjestö on perustettu vuonna 1983 ja sen jäseninä on konservatiivisten puolueiden lisäksi myös joitain keskusta-oikeistoa edustavia puolueita.[1]
Jäsenpuolueet
Puolueet, jotka hakevat jäsenyyttä IDU:ssa tulee täyttää järjestön periaatejulistuksen, eli ns. Lontoon julistuksen, arvot. Lisäksi hakijapuolueella tulee olla vähintään yksi IDU:n jäsenpuolue "sponsoroimassa" hakijan jäsenyyttä järjestössä. Tämän sponsoripuolueen tulee olla IDU:n täysjäsen ja mukana ohjaamassa hakijapuoluetta hakemusprosessin aikana.[2]
Jäsenyysehtojen täyttyessä hakijapuolue kutsutaan esittämään hakemuksensa IDU:n johdolle (IDU Executive), jonka täytyy vielä hyväksyä hakemus. Hyväksynnän saatuaan hakijapuolueesta tulee joko liitännäisjäsen (mikäli puolue ei tässä vaiheessa täytä täysjäsenyyden ehtoja) tai tarkkailijajäsen, jolle suositellaan täysjäsenyyttä.[2]
Lopullisesti puolueen hyväksymisestä IDU:n täysjäseneksi päättää puoluejohtajien kokous, minkä jälkeen puoluejohtajan tai puheenjohtajan tulee vielä allekirjoittaa IDU:n periaatejulistus. IDU:n puoluejohtajien kokous pidetään pääsääntöisesti kolmen vuoden välein.[2]
Täysjäsenet
Maa | Puolue |
---|---|
Albania | Albanian demokraattinen puolue |
Argentiina | Propuesta Republicana |
Australia | Australian liberaalipuolue |
Azerbaidžan | Azerbaidžanin kansallinen itsenäisyyspuolue |
Belgia | Uusi Flaamin liitto |
Bolivia | Movimiento Demócrata Social |
Bosnia ja Hertsegovina | Demokraattisen edistyksen puolue |
Kroatian demokraattinen liitto Bosnia-Hertsegovinassa | |
Brasilia | União Brasil |
Bulgaria | GERB |
Demokraattisten voimien liitto | |
Chile | Union Democrata Independiente |
Partido Renovacion Nacional | |
Costa Rica | Partido Unidad Social Cristiana |
Dominikaaninen tasavalta | Fuerza Nacional Progresista |
Ecuador | Partido Social Cristiano |
El Salvador | Alianza Republicana Nacionalista |
Espanja | Kansanpuolue |
Georgia | Yhdistynyt kansallinen liike |
Ghana | New Patriotic Party |
Grenada | New National Party |
Guatemala | Partido Unionista |
Honduras | Hondurasin kansallispuolue |
Islanti | Itsenäisyyspuolue |
Israel | Likud |
Itävalta | Itävallan kansanpuolue |
Kanada | Kanadan konservatiivipuolue |
Kenia | Demokraattinen puolue |
Kiinan tasavalta | Kuomintang |
Kolumbia | Kolumbian konservatiivipuolue |
Korean tasavalta | Yhdistynyt tulevaisuus |
Kreikka | Uusi demokratia |
Kroatia | Kroatian demokraattinen liitto |
Kypros | Demokraattinen liike |
Libanon | Libanonin joukot |
Liettua | Kotimaan liitto – Liettuan kristillisdemokraatit |
Malediivit | Malediivien demokraattinen puolue |
Malta | Kansallispuolue |
Marokko | Itsenäisyyspuolue |
Mongolia | Demokraattinen puolue |
Montenegro | Pokret za promjene |
Nepal | Rastriya Prajatantra Party |
Norja | Høyre |
Panama | Cambido Democrático |
Peru | Kristillinen kansanpuolue |
Pohjois-Makedonia | VMRO-DPMNE |
Portugali | CDS – Kansanpuolue |
Romania | Kansallisliberaalinen puolue |
Ruotsi | Maltillinen kokoomus |
Saint Lucia | Yhdistynyt työväenpuolue |
Saint Vincent ja Grenadiinit | New Democratic Party |
Saksa | Saksan kristillisdemokraattinen unioni |
Baijerin kristillissosiaalinen unioni | |
Serbia | Serbian edistyspuolue |
Slovenia | Slovenian demokraattinen puolue |
Sri Lanka | Yhdistynyt kansallispuolue |
Suomi | Kansallinen Kokoomus |
Tansania | CHADEMA |
Tanska | Konservatiivinen kansanpuolue |
Turks- ja Caicossaaret | People's Democratic Movement |
Tšekki | Kansalaisdemokraattinen puolue |
Uganda | Forum for Democratic Change |
Ukraina | Batkivštšyna |
Unkari | Fidesz |
Uusi-Seelanti | Uuden-Seelannin kansallispuolue |
Venezuela | Proyecto Venezuela |
Viro | Isänmaa |
Yhdistynyt kuningaskunta | Konservatiivipuolue |
Yhdysvallat | Republikaaninen puolue |
Lähteet
- ↑ About IDU: History idu.org. International Democrat Union. Viitattu 27.6.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c Membership id.org. International Democrat Union. Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta International Democrat Union Wikimedia Commonsissa
- International Democrat Union (englanniksi)
|
|