Ari Piispa
Ari Piispa | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Ari Tapio Piispa |
Syntynyt | 13. maaliskuuta 1951 (ikä 73) Mikkeli |
Ammatti | Näyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1977– |
Merkittävät roolit | nimismies Toivonen (Vares – Kaidan tien kulkijat) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Ari Tapio Piispa (s. 13. maaliskuuta 1951 Mikkeli) on suomalainen näyttelijä. Hän on ollut kiinnitettynä Turun kaupunginteatterissa vuodesta 2005. Erityisesti hänet tunnetaan lukuisista teatterirooleistaan.
Piispa opiskeli Suomen teatterikoulussa vuosina 1973–1977. Hän sai jo opiskeluaikanaan kiinnityksen Kajaanin kaupunginteatteriin (vuonna 1972), mutta työskenteli siellä vain vuoden. Valmistauduttuaan näyttelijäksi hän on ollut kiinnitettynä monissa teattereissa.[1] Hän on myös näytellyt elokuvissa sekä televisiosarjoissa. Ensimmäisen kerran hänet nähtiin televisiossa vuonna 1969.
Filmografia
Elokuvat
Vuosi | Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva | Rooli |
---|---|---|
1969 | Ampumarata | |
1970 | Olen unessa useasti | |
Pilvilinna | Keijo Kaltola | |
1977 | Kevään herääminen | pastori |
1978 | Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet | Willehart Watussi |
1979 | Pietarin miilu | munansyöjä |
1981 | Kauhea murhamies Lalli | jälkiviisas keihäsmies |
Sadeaika | poliitikko | |
Kiljusen herrasväki | puheenjohtaja Häyrinen | |
Pölhölä | kyläläinen | |
1982 | Vangittu tuli | |
Arvottomat | Vasili | |
1983 | Yön sankari | |
1994 | Kuuma liekki eli erään murhapolton tarina | |
1995 | Saapasmaani | |
1998 | Maisteri | Kutvonen |
1999 | Silmä silmästä | Kai-Petteri Korppi |
2012 | Vares – Kaidan tien kulkijat | nimismies Toivonen |
Tv-sarjat
Vuosi | Tv-sarja | Rooli |
---|---|---|
1979 | Vonkalat | |
1979, 1980 | Teatterituokio | Tapani Ahmanaho / mies iltamatalon pihalla |
1982 | Presidentti | Nikita Hruštšov |
2000 | Trasselirakastaja | putkimies |
Siperian Nero! | Veikko Raavas | |
2011 | Enon opetukset | Tauno / Suku |
2017 | Rakkaus ja laki | taksikuski |
2020 | Kaikki synnit | nimismies Kaarlo Ahola |
Teattereikiinnitykset
- Kajaanin kaupunginteatteri 1972–1973
- Vaasan kaupunginteatteri 1977–1979
- Ryhmäteatteri 1979–1984
- Oulun kaupunginteatteri 1984–2005
- Turun kaupunginteatteri 2005–
Lähteet
- http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=17794[vanhentunut linkki]
- http://www.imdb.com/name/nm0683171/
- https://www.elonet.fi/fi/henkilo/243418
Viitteet
- ↑ Turun kaupunginteatteri: Ari Piispa turku.fi. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
- Ari Piispa Elonetissä.
- Ari Piispa Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|