Akash Nandy
Akash Neil Nandy (s. 10. tammikuuta 1997)[1] on malesialainen moottoriurheilija.
Ura
Nandy kilpaili Karting-luokissa sijoittuen vuonna 2010 Rotax Max Challenge Malaysia Junior -luokassa toiseksi. Vuonna 2011 Nandy siirtyi JK Racing Asia Series -sarjaan saavuttaen kolme palkintosijaa sijoittuen sarjan seitsemänneksi. Vuonna 2012 Nandy kilpaili Formula Pilota China -sarjassa saavuttaen 24 pistettä ja sijoittui sarjan 12:ksi. Vuonna 2013 Nandy jatkoi sarjassa ja saavutti neljä voittoa, viisi paalupaikkaa ja kymmenen palkintosijaa sijoituen sarjan loppupisteissä kolmanneksi.
Vuonna 2014 Nandy siirtyi Euroopan radoille ja kilpaili Formula Renault Alps -sarjassa josta hän saavutti 35 pistettä. Hän ajoi samana vuonna kaksi kilpailua Eurocup Formula Renault -sarjassa vierailevana kuljettajana. Vuonna 2015 Nandy kilpaili uudessa Remus Formel 3 Pokal -sarjassa saavuttaen kahdeksan voittoa, yhdeksän paalupaikkaa ja yhdeksän palkintosijaa sijoittuen sarjan toiseksi. Samana vuonna hän ajoi yhden kilpailun Asian Le Mans Series -sarjassa. Vuonna 2016 Nandy kilpaili GP3-sarjassa Jenzer Motorsport -tallissa.
GP3-tulokset
Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Kausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2016 | Jenzer Motorsport | ESP FEA 21 | ESP SPR 23 | AUT FEA 12 | AUT SPR Kesk. | GBR FEA 19 | GBR SPR 21 | HUN FEA 17 | HUN SPR Kesk. | GER FEA 13 | GER SPR 16 | BEL FEA 16 | BEL SPR 13 | ITA FEA 15 | ITA SPR 18 | MAL FEA Kesk. | MAL SPR 18 | ABU FEA 13 | ABU SPR 13 | 0 | 24. |
Lähteet
- ↑ Akash Nandy Driver Database