Agricolaliike on Helsingissä kokoontuva, nuorille aikuisille suunnattu, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan, Helsingin seurakuntayhtymän, Tuomasmessun ja Helsinkimission verkosto.[1] Agricolaliike alkoi vuonna 2009 hankkeena, jonka tarkoitus oli kehittää helsinkiläisiin nuoriin aikuisiin vetoavaa toimintaa. Liikkeen aloitti Teemu Laajasalo ja hänen jälkeensä liikettä on johtanut Henrik Wikström. Agricolaliike toimii Helsingin Punavuoressa, Mikael Agricolan kirkossa.[2] Liikkeen johtaja Wikström on arvostellut evankelis-luterilaista kirkkoa syvien hengellisten kysymysten unohtamisesta.[3]
Sisällys
1Agricolamessu
2Katso myös
3Lähteet
3.1Viitteet
Agricolamessu
Agricolamessua vietetään Mikael Agricolan kirkossa, minkä lisäksi messua on vietetty myös muissa pääkaupunkiseudun kirkoissa. Agricolamessun tunnelmassa käytetään elokuvan ja konsertin elementtejä ja livebändiä. Musiikissa on vaikutteita australialaisen Hillsong Church -kirkon musiikista. Messun keskeinen osa on Raamatussa ja julistuksessa.[4] Teemu Laajasalon mukaan Agricolaliike on tavoittanut erityisesti 20–40-vuotiaita nuoria aikuisia.[5]