Þ
|
Þ (þ) eli thorn (þorn) on kirjain islannin ja myös muinaisenglannin, muinaisnorjan ja muinaisruotsin kielissä. Nykyisin sitä käytetään vain islannissa.
Kirjaimen alkuperä on riimussa , jonka nimi on thurs, thurisaz ('jättiläinen'), viitaten Thor-jumalaan.
Kirjain muistuttaa vanhaa kreikankielen Shoo-kirjainta (Ϸ, ϸ), joka kuitenkin äännetään š.
Þ islannin kielessä
Islannin kieli on ainoa, jossa kirjain Þ on yhä käytössä. Se on islannin aakkoston 30. kirjain ja sijaitsee Z:n ja Æ:n välissä. Kirjaimen nimi on islanniksi þorn, ja se lausutaan /θ̠ɔtn̥/.
Modernissa islannin kielessä Þ vastaa soinnitonta [θ]-äännettä (th). Se ei koskaan esiinny sanan viimeisenä kirjaimena.
Þ englannin kielessä
Muinaisenglannissa ja osin vielä keskienglannissa Þ-kirjainta käytettiin vastaamaan "th"-äännettä. Se on vastannut dentaalifrikatiivia th sekä soinnillisessa [ð] (esimerkiksi the) että soinnittomassa [θ] (esimerkiksi thin) muodossa[1].
Þ katosi englannin kielestä 1400-luvulla. Katoamiseen vaikutti sen ja 1300-luvulla käytöstä jääneen wynn-kirjaimen (ƿ) samankaltaisuus.[2]
Koska keskiaikaisessa kirjapainotekniikassa ei ollut Þ-kirjasinta, alettiin käyttää Y-kirjasinta sen sijaan. Myöhemmin käytettiin kirjaimia th. Yhä nykyisinkin kirjoitetaan joskus uusvanhahtavasti esimerkiksi Ye olde.[3]
Tietokoneissa
Windowsissa kirjaimen saa normaalilta näppäimistöltä Alt+0222 -komennolla (Þ) ja Alt+0254 -komennolla (þ). Suomalaisella monikielisellä näppäimistöllä sen pystyy kirjoittamaan yhdistelmillä AltGr+t (þ) tai AltGr+vaihto+t (Þ).
Katso myös
- Ð (eth)
Lähteet
Aiheesta muualla
- Kuinka kirjoittaa thorn ja eth oikein (Arkistoitu – Internet Archive) (eng)